Puolen vuoden pintaraapaisu

Epävarmuus, varpaillaan olo, itsetunnon nousu, lasku ja tuho. Toiveikkuus ja pettyminen, uudelleen ja uudelleen. Turhautuminen. Tukena oleminen. Oikea Ystävyys. Kasvaminen. 

Mulle on kerrottu ja sanottu, että mä olen ainutlaatuinen. Mulla on kyky ja aito halu kuunnella. Olla läsnä, suunnitella ja tehdä yhdessä. En ole koskaan aiemmin ajatellut, että mä olisin mitenkään erityinen, oikeastaan millään tasolla. Empatia on kait tässä laajudessaan tullut osana äidinmaitoa. Mä vaan olen tällainen.

Mihin se viimekesäinen saalistaja on mennyt? Se, joka sai hyvää mieltä jostain yksittäisestä kokemuksesta, sisällöttömästä seksihurjastelusta ja valloittamisen tunteesta? Se puoli on vaan täysin kuollut, sitä samaa kaveria ei vaan ole enää. Se vaihtui huimiin keskusteluihin ja pohdintoihin elämän arvoista, yhteisen suunnan tärkeydestä, toisen kunnioittamisesta ja yhteisestä.. kaikesta. Näin taaksepäin katsoen olen ollut jopa Onnellinen.

Kaikella on kääntöpuolensa. Lapset ja heidän äitinsä. Jokainen yhteishuoltajuudessa elävä, lapsiaan syvästi rakastava isä tietää, että exän kanssa pitää olla väleissä, ettei vaaranna itsensä ja lapsiensa suhdetta. En mä silti nuole exäni persettä, mutta väleissä pitää olla. Uuden (lapsettoman) kumppanin sisäänajo tällaiseen elämään ei olekaan mikään helppo juttu. Jokainen asia ja hetki, jossa hän kokee tulleensa arvojärjestyksenä vasta lasten jälkeen aiheuttaa "ranteet auki" -reaktion ajattelematta että mä olen tehnyt jonkin päätöksen loppujen lopuksi meidän uuden rakkauden vuoksi. Olkoonkin, että se sillä hetkellä näyttää joltain aivan muulta. Ainakin jokainen uusioperheellinen lukija tietää mistä puhun, eikä tästä tarvitse sen enempää rautalankaa vääntää.

Mun elämäni ei kelvannutkaan. Kermat kakun päältä kyllä. Mun luonani ei voi viettää aikaa, koska joutuu lähtiessään pakkaamaan ETYK -pakkauksen selviytyäkseen aamulla täältä mun kotoa suoraan töihin. Ainoa hyväksytty malli on, että mä menen hänen luokseen, oman reppuni kanssa. Tämä järjestely on toki mahdollinen siis vain silloin, kun mulla ei ole lapsia. Käytännössä siis näemme kahden viikon ajan, jonka jälkeen taas emme näe kahteen viikkoon. Joka päivä kyllä kirjoitellaan ja soitellaan, paljonkin. Kovastikin mä olen halukas tätä pakettiani valmis muuttamaan. Esitetyt "vaatimukset" on osaltaan jopa surkuhupaisia, lähtien "mä tarvitsen päivässä monta tuntia hiljaisuutta" -henkisistä yksityiskohdista. Näyttäkää mulle se talous, jossa on kolme lasta ja monen tunnin päivittäinen hiljaisuus?! Näitä mahdottomuuksia on puitu enemmän kuin paljon, aina takaisin siihen pöytään palaten, ett tulisiko meistä sitten kuitenkin jotain vai ei.

Eilen juttelin hänen kanssa taas päivän kuulumisia ajellessani lasten kanssa kohti kotia, yön yli kestäneeltä sukulointireissulta.. Tiedätkö sen hetken, kun koet jotain sellaista, joka saa jalkasi veteläksi? pulssin pysähtymään? silmät sumenemaan?

- "Mä olen käynyt tänään treffeillä, ja olen nyt menossa toisille treffeille.." -sanoi ääni puhelimessa. Alkukarsinnoista treffeille asti oli selviytynyt kaksi hyvin menestynyttä herrasmiestä, hyvällä luonteella.

Olkoonkin että pysyin kasassa ja saatiin keskustelusta jollain tasolla järkevä, niin loppujen lopuksi mä olen syrjäytetty, riittämätön ja kelpaamaton - nyt oikein todistetusti ja käytännössä. Ehdoton rakastaminen kantaa kaiken yli vain silloin, kun se on ehdottomasti molemminpuoleista. Ehkä tämä Neiti Akateeminen vaan oli alunperinkin Liian Hyvä mulle ja haukkasin vaan liian iso palan..

Me yli kolmekymppiset sinkut ollaan huonompia ihmisiä. Jokaisella on joku taakkansa näillä kilometreillä jo kannettavanaan. Toisilla se on fyysistä, toisilla henkistä. Mun taakkani historiastani tuntuu parisuhdetta ajatellen olevan mun lapsieni olemassaolo. Joka näin ajattelee, ei ole mun arvoiseni.

En tiedä kääntyykö tässä blogissa uusi lehti tämän pisteen vuoksi, mutta kulunut puoli vuotta on kasvattanut mua enemmän kuin sitä edeltävä kymmenen vuotta yhteensä. Kellojakin on käännetty viimeyönä, pitäisikö mun kääntää uusi aika elämässäkin?

** Aleksi, varamiespalvelu

Seksi on perseestä, mä haluan rakkautta!

Onpa ollut kesä, monellakin tasolla. Viime kirjoitelmastani on aikaa jo yli kuukausi. Ei siksi, että olisin ollut vain laiska, vaan olen elänyt tilannetta, jossa en aidosti ole osannut tuottaa tunteitani sanoiksi. Aiemmin mainitsemani Ms. Akateeminen todella vei mut johonkin todella syvälle, josta ylös pääseminen vaatii viikon jos toisenkin. Uskomaton määrä yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia, samaan suuntaan katsomista, yhteisiä unettomia(kin) öitä, moottoripyörällä kaksin kurvailua, mökkitouhuilua, ruuan laittoa.. Elettiin kuin tuoreen parisuhteen ensi metrejä. Hihkuen ja nauraen, innostuen ja hassutellen. Oli hauska huomata, että oli unohtanut mitä on aito ja oikea ihastuminen - ja juuri siksikin nauttia siitä täysin rinnoin ja kaksin käsin. Sammutin kaikki aiemmat seksisuhdesäätöni, ihan kaikki. Ennen luulin eläväni, kun oli kaikenlaista hauskaa ja jännittävää säätöä, ties mihin suuntaan. Hihkuin ja intoilin. Oikeasti nautin elämästä vasta saadessani kokea nämä menneet viikot tasavertaisen, viisaan, aidon ja rehellisen Naisen kanssa. 

Hankalaksi elämä meni, kun huomasin olevani pelinappula juupas/eipäs -pelissä, jonka lähtölaukauksen hänen exänsä aloitti. Alunperin niin kylmä ja tunteeton mies laittoi kaiken verbaliikan, teatraalisuutensa ja avoimuutensa peliin, ja alkoi taistelemaan (ex) naisensa omistuksesta. Olisin tämänkin pelin saattanut voittaa, mutta: Haluanko mä parisuhteeni oikeasti alkavan sillä, että mun pitää kilpailla kaikkeni antaen naisen huomiosta ja antautumisesta? Haluanko mä miettiä iltaisin että ovatkohan nuo jo eronsa käsitelleet loppuun, oikeasti? Loppujen lopuksi lähes kaikki vapaa/yhteinen aika meni siihen, että puitiin hänen ja hänen exänsä suhdetta. Olin vähän jäävi sanomaan ylipäänsä yhtään mitään mihinkään - ja ylipäänsä, en mä saanut elää tuoretta alkanutta/alkavaa parisuhdetta, mitä mulle kuitenkin ylistettiin silloin, kun puhuttiin "Me" käsitteen luomisesta.

Aika on usein vihollinen, mutta mä ajattelen sen nyt kaverina. Tein selväksi, että sitten kun hän on oikeasti lopullisesti eronnut, niin mä olen täällä kyllä - en tiedä missä elämäntilanteessa, mutta jos mulla on menossa jotain kevyttä, niin sitten voin kääntää tämän kortin uudestaan hänen kanssaan. Vaikka iso pelko mulla on: voiko tällaisen jälkeen saada uutta ja aitoa starttia, kun muistaa millainen tämä ensimmäinen startti oli? Mä olen joka tapauksessa nyt niin rikki, etten mä jaksa mitään todellista/aitoa/oikeaa pitkään aikaan. Ties vaikka juuri niin pitkään, kuin mitä häneltä ottaa selvittää itselleen että hän on ihan oikeasti Eronnut. Voidakseen aloittaa jotain uutta, pitää Oikeasti Lopettaa vanha.

Iso suru.

** Aleksi

Huh mikä tunne

Siis vau. Mä en tiedä edes, mistä aloittaa. Koin jotain käsittämätöntä, tunnetasolla. Yks mies sekoitti mun pään ihan täysin, enkä tiedä mitä pitäis ajatella tai mitä mä uskallan tuntea. Tai mikä tunne tää ylipäätään on. 

Olin siis treffeillä miehen kanssa, josta mulla ei oikein ollut mitään käsitystä etukäteen. Se tosin oli aika innokas ja halusi tosissaan tavata mut. Mulle kävi ainoastaan yhtenä iltana nähdä aika myöhään, mikä oli ehkä vähän hassua, mutta onpa sitä tässä kevään ja kesän aikana tullut treffailtua öisin.. :D

No mä menin hänen luokseen sitten ja heti alkuun tietyt mielikuvat, jotka olin muodostanut, väistyi.. positiivisella tavalla. Meillä synkkas heti. Puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. Juotiin viiniä. Tutustumista, juttelua, se kertoi mulle todella paljon elämästään. Hämmästyi kuulemma itsekin, miten helppo mulle on puhua, eikä se yleensä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen kerro kuulemma niin paljon. Puhuttiin syvällisiä. Elämästä, onnellisuudesta, positiivisuudesta. Ja mitä tahansa se sanoi, olis voinut olla mun suusta. Vitsi mikä fiilis. Se on mahtavaa, kun löytää ihmisen, jonka kanssa on niin samalla aaltopituudella. Miehessä oli niin paljon asioita, joita mä kunnioitan ja arvostan, ja sanoinkin sen sille. Olin ihan häkeltynyt välillä. Se sanoi, et tuntuu niin hyvältä puhua, eikä haluais lopettaa ollenkaan. Yhtäkkiä huomattiin, et oli jo melkein aamuyö, ilta ja yö oli mennyt ihan mielettömän nopeesti. Aurinko nousi jo...

Mentiin makkariin, ja se suuteli mua. Pitkään, kauan, intohimoisesti. Siitä seurasi mielettömän ihanaa rakastelua. Voi apua, se oli Kestävä. Me rakasteltiin Kauan. Ja se piti huolen, että mä tuun ennen sitä. Oli ihanaa, ja erilaista, niinkuin nyt kaikkien miesten kanssa seksi on hyvinkin erilaista. Se oli sängyssä mielettömän huomaavainen, hellä, ihana ja jotenkin niin lähellä koko ajan. Viideltä suihkuun ja nukkumaan. "Tuu mun kainaloon", se toteaa, ja suutelee mua vielä ennen nukkumaanmenoa. Läheisyys tuntui hyvältä, ja oli oikeastaan eka noin läheinen hetki kenenkään miehen kanssa exän jälkeen. Me nukuttiin pari tuntia ihan kiinni toisissamme. Sen jälkeen molemmat heräsi, se alkoi silittelemään mun reisiä ja siitähän seurasi taas ihana tunti seksiä. Mieletöntä. Suihkun jälkeen lähdin kotiin. Ennen sitä se totesi, että mä oon ihana, ja haluaa nähdä mut heti kun mahdollista. 

Nyt on niin hyvä fiilis. Eikä hyvän seksin takia (pelkästään), vaan koko miehen takia. Vähän jopa pelästyin mun tunteita, koska exä pomppas taas mieleen. Mä en oo exän jälkeen ollut ihastunut kehenkään. Hyvä jos edes muistan, miltä ihastuminen tuntuu. Ja epävarmuus iskee, uskallanko mä antaa tunteiden viedä. Se mies vaan on aika täydellinen. Elämäntilanteeltaan, arvoiltaan, asenteeltaan, on hyvännäköinen ja hyvä sängyssä. Aika todennäköisesti tuutte kuulemaan hänestä lisää. :)

-Minttu

7. taivaassa

Mun luona kävi eilen Kielimies. Lempinimi kertoo kaiken!

Se tuli niin oikeeseen aikaan. Järjetön panetus koko päivän. Eteisessä vaihdettiin moikat ja perusjuttelut, mutta aika pian vein sen mun makkariin. "Jännittääks sua? Ootsä ihan varma tästä?" se kysyi. Vastasin, että jännittää, mutta oon varma. Todellakin. Seistiin mun sängyn edessä ja se suuteli mua. Huh, mikä suutelija! Ihan uskomaton. Sekin on oikeesti harvinaista, että mies osaa suudella hyvin. Huom, mun kokemusten mukaan siis. Hetken aikaa suudeltuamme heitetään vaatteet pois. Nopeaa toimintaa, mut mitä sitä toisaalta sänkyyn vaatteet päällä mentäis... "Mä haluun nuolla sua.." se toteaa, just ennen kun hypätään alasti sänkyyn. Mä käyn makaamaan ja se tulee mun päälle, suutelee mua.. mun rintoja.. vatsaa.. ja lopulta Sieltä... 
Voi luoja, mikä Kielimies! Lähes kaikki mun seksikumppanit on mua nuolleet, mut tää on jotain ihan toista maata. Apua! Pitkiä, kunnollisia, vetoja.. hitaasti ja kunnolla painaen.. Pari sormea sisään.. joo, just sieltä, ihan oikeesta paikasta.. luoja!!! Yleensä tässä vaiheessa mä mietin jotain, mikä saa mut tulemaan mahdollisimman pian, koska muuten mun tuleminen kestää puol tuntia ! Mut ei tän kanssa, ehei, päinvastoin.. Voihkin ja melkein huudan.. "tuntuuks tää oikeesti noin hyvältä?" se kysyy..."tuntuu!!". Mä yritän jarruttaa, etten tuu samantien. En pysty, eikä mee paria minuuttia kauempaa, kun saan. Värisyttävän, tajunnan räjäyttävän orgasmin. Huh.. tää mies on tehnyt tätä joskus aiemminkin, eikä ihan muutamaa kertaa :D

Mä sanon Kielimiehelle, joka on ihan kovana kiimasta, et "pane mua!" ja se käy polvilleen mun eteen ottaen mun jalat olkapäilleen.. ja tulee mun sisään. Tosiaankin, tää osaa tänkin. Tuntuu hyvältä. "Sä oot tiukka" se toteaa.. Sen kalu on just täydellisen kokoinen. Ei mee kauaa, kun se kysyy "minne sä haluut et mä tuun?"... "Kasvoille", mä vaadin. Se on ihanaa. Vaihtelua. Se tulee mun päälle ja mä runkkaan sen mun kasvoille ja vähän suuhunkin.. tykkään! Eikä sitä tavaraa ollut ihan vähän ;) Huh..

Hetki makoillaan vierekkäin ja jutellaan. "Haluutsä et mä nuolen sua vielä?". Luoja! Haluan! En mä kehtaa sanoa. Miks mä oon niin epävarma? "Haluatsä nuolla mua vielä?" kysyn. "Mä kysyin sulta, haluatko sä", se toteaa. Mulla on paljon opettelemista.. sanallinen epävarmuus häiritsee seksissä, vieläkin. Lopulta sanon, et mä haluan, vaikken tiedä voinko saada kahta orgasmia peräkkäin - se on harvinaista. No, se selviää aika nopeasti, kun sama suuhoito toistuu ja saan orgasmin lähes yhtä nopeasti kuin ekankin. Oon sanaton. Sen jälkeen mun on pakko antaa sille vastapalvelus, mä haluan ottaa suihin. Loppuun asti. Se tykkää yhtälailla, ja huomaa, että mä tykkään antaa. Todellakin.

Kielimies lähtee ja toteaa eteisessä "otetaanko uusiks?". "Otetaan!" mä sanon. Tosiaankin otetaan.


Uskomatonta seksiä. Tänään mua on panettanut taas, ihan aamusta asti, ja tuntuu etteikö mikään riitä mulle? Mä varmaan tartten seksiä kaks kertaa päivässä, jotta se oikeesti olis tarpeeks. Onko muillakin naisilla tämmöset halut, vai oonko poikkeuksellinen - mene ja tiedä. :)

- Minttu

Kohtalon tasapaino

(sinkku-) Elämä kuljettaa kummallisiin tilanteisiin. Eilen kävin esiintymässä keikalla, josta säntäsin sopivasti myöhässä 21.30 sovituille treffeille akateemisen naisen kanssa. Hän oli livenä vieläkin enemmän, kuin olin uskaltanut odottaa: avoin, puhelias ja sosiaalinen. Elämää kokenut, analysoiva, vahva ja itsenäinen. Ulkoisesti myös todella lihaksikas, mutta samalla kuitenkin siro.  Olkoonkin, että mä en kuorta edelleenkään arvosta niin paljon kuin keskiverto mies. Yhtä kaikki, hän oli The Täydellinen. Vaikutti jopa kiinnostuneelta ja laittoi vuolaita kiitoksia treffien perään, joihin vastasin yhtä auliisti. Hymyilin vielä pitkään treffien jälkeen kotona peiton alla. Todella, todella pitkään. Vaikka mitään seksuaalista ei tapahtunut - puheita lukuunottamatta - tunsin pitkästä aikaa kummallisen tunteen sisälläni. Olinko mä ihastunut ?! Hieno huomata että tän kyynistyneen ja katkeroituneen kuoren alla on vielä tällaistakin inhimillisyyttä. Vielä hienompaa tietysti olisi, jos tästä kehittyisi jotain suurempaa, jotain panoa enemmän. Pelkäsin jopa tänään aamulla herätessäni, että alanko mä miettimään Ms. Akateemista nyt liikaa, enkä pysty uittamaan rakkauden valtikkaa vakkareiden kanssa.

Kysymykseeni tuli vastaus täysin odottamatta. Mökilläni aiemmin vieraillut H (vaihdettakoon nämä kirjaimet nyt vaikka nimiin, niin kaikkien on helpompi seurata), alias Punahilkka, oli tulossa festareilta. Ajomatkaa kuulemma 4h verran kotiin, johon sain pienellä vihjauksella suihinotosta ujutettua vielä extratunnin. Kummalliseksi tilanne meni, kun Punahilkka ilmoitti, että hänellä on 2 siskoaan mukana. What ?! Hän ja 2 siskoa, kaikki tänne, mun luo, nyt yöllä ?! Selvä, got it. Mun miehisyys ei ehkä kestä kyllä ihan kaikkea, mutta yrittänyttä ei laiteta (panna ?). Tuumasta toimeen. Vieraat saapuivat monikossa ja juteltiinkin hetken tuossa sohvalla festaritunnelmia, kesäkumeja, kukkia ja mehiläisiä.. ja.. niin, seuraavassa hetkessä Punahilkka oli hivuttautunut jo jalkojeni väliin, 2 siskoaan viereisellä sohvalla. Freaky, todella. Onneksi junnusiskot oivalsivat "jos me mennään hei nukkuun tuonne autoon vielä, niin tuut sitten kun oot valmis, ok ?" -asenteen olevan hyvä ratkaisu. Jumpattiin Punahilkan kanssa melkoisen mukavasti - edestä, takaa, ratsastaen ja lopuksi kasvokuorrutus. Tekee hyvää pigmentille, kuulemma. Mä olin mielelläni Punahilkan susi, jonka tehtävä oli vetää "perkele kovempaa!" hiuksista. Käy, edelleen. Kaiken kaikkiaan tykkäsin eniten, juurikin asenteesta, ja varmaan juurikin siksi hän sai isosti kermaa kuorrutteekseen. Loppujen lopuksi en ollut edes varma, kumpi tykkäsi enemmän, vaikka tässä toteutettiinkin mun fantasiaani. Punahilkka itse oli markkinoinut siskojaankin telmimään joukkuepeliä, roadtripillä kun kerran olivat, ja asenteet sen mukaiset. Noh, ehkä ensikerralla - vaikka aika varma olenkin, ettei mun miehisyys sitä edelleenkään kestäisi. Ei kaikki fantasiat sentään ole toteutettavaksi.

Mä koin tän jotenkin feng shui henkisenä, tasapainottavana kappaleena, täydentämään mun eilisiä unelmatreffejä: Mieletön nainen vs. Mieletön pano. Toisesta on luovuttava jokatapauksessa, mutta maailman suuri kysymys onkin, missä vaiheessa on oikea hetki? Koska on liian aikaisin? Koska on liian myöhään?!

** Aleksi

Kasvukipuja

Kerroin maanantaina tulevista treffeistä erään Tärkeän kanssa. Valitettavasti treffit peruuntuivat, mutta en oo vielä luovuttanut kyseisen miehen suhteen. Toivon, että me vielä tavattais. Sillä on vaikea elämäntilanne, myöskin vasta eronnut, ja lapsiakin on. No äkkiäkös mulle tuli muuta ohjelmaa sitten eilen, kun Aleksi tarvitsi lapsenvahtia treffien ajaksi ;) Tottakai mä autan ystävää hädässä. Kun olin saanut lapsen nukkumaan, aloin viestailemaan yhden kivan Fiksun kanssa. Fiksu pyysi mua heti samana iltana luokseen. Sanoin, että puolenyön aikaan pääsen lastenhoitokeikalta. Katsoin itseäni peilistä miettien "kehtaanko mä mennä tän näköisenä?". Väsytti, ihan pirusti. Mut kerrankos sitä eletään. Ja onneksi Aleksin jääkaapista löytyi energiajuoma... Päätin sitten lähteä yöllisille treffeille arki-iltana! Laitoin Aleksille viestin, et mä lähden tästä sit treffeille. Se vastas, että ne tulee mahdollisimman nopeasti. ;) Fiksu oli oikeastikin fiksu, tosi asiallinen ja mukava, mutta ehkä vähän liian jäykkä mun makuun. Tykkään rennoista, hassuista ja nauravaisista miehistä. Sellainen mäkin olen. Parin tunnin päästä mua alkoi väsyttämään ihan järkyttävästi, ja se pyysi mua viereensä nukkumaan. Ihan vaan nukkumaan. Ja jäinhän mä sitten. En oikein tiennyt olisko pitänyt, koska joku tunne puuttui. Toisaalta oli ihan kiva nukkua jonkun vieressä. Ennen nukkumaanmenoa kiihkeää pussailua. Välillä vähän liiankin kiihkeää, kun sen kieli oli mun kurkussa.. Yäk. Olin kyllä tehnyt mieli seksiä, mutta kirotut menkat esti. Päätin, että tätä mä testaan vielä joskus. Hyväkroppainen mies, tottakai mä haluan siltä seksiä, vaikka mitään vakavampaa en haluaiskaan. Aamulla se lähti töihin ja mä kotiini vielä hetkeksi nukkumaan. Ymmärsin, että se haluaa nähdä mua vielä. :)

Tänään päivä kului kivasti kaupungilla ja lounaalla hyvän ystävän kanssa. Kotona sain jopa siivottua, ennen kuin mun luokse saapui eräs tärkeä vakkaripano. Annetaan hänelle lempinimeksi Kroppa. Hyvävartaloinen ja muutenkin erittäin hyvännäköinen ja hyvä tyyppi. Ollaan tapailtu seksin merkeissä jo monta kuukautta. Kroppa on varattu, ja mulle tärkeä siksi, koska se on saanut mun itsetunnon ihan uusiin ulottuvuuksiin. Se haluaa mua ihan mielettömästi, kehuu mun joka kohtaa, ja huomioi mut aika kokonaisvaltaisesti. Seksi on TODELLA hyvää. Koska se on varattu, nähdään aina kun ehditään. Välillä joka viikko, välillä on pidempi tauko. Nyt oli pidempi tauko takana ja sen kyllä huomasi molemmista. Molempia panetti ihan järkyttävästi, ja koska mä olen aloittanut e-pillerit, niin ei tarvittu kumia. Luoja, mikä fiilis. NIIN paljon parempaa. Varsinkin miehen mielestä ;).

Kun Kroppa lähti, todellisuus iski. Vapaa ilta. Siis ihan oikeasti vapaa ilta. Mä en oo ollut kotona eron jälkeen kovinkaan paljon, koska en pysty siihen. Mutta nyt tuli ekaa kertaa fiilis siitä, miten ihanaa että saan vaan olla. Oon siivonnut, ja saan oikeasti vaan olla. Ja huomenna nukkua pitkään. En muista, koska viimeksi se olis ollut mahdollista. Kun oon kotona, huomaan ajatuksien vaeltelevan kovasti. Tunnustelen mun fiiliksiä ja tunteita. Harmikseni tunnustan, että seksi ei enää tuota samaa mielihyvää. Siitä on tullut jotenkin tosi arkipäiväistä. Seksi on ihmisen perustarve, siinä missä nukkuminen ja syöminen. Ei kai se sen kummemmalta kuulukaan tuntua, vai? Mut ei tää tyydytä loppupeleissä niitä henkisiä tarpeita, joita ihmisellä on. Mä haluan rakastua. Ja harrastaa seksiä sen ihmisen kanssa. Oman rakkaan kanssa. Mulla on myös ihan mieletön vauvakuume, mutta en todellakaan ryhdy yksin vanhemmaksi. Ehei, ei oo mun juttu.

Radiosta soi hetki sitten biisi, jota en oo pystynyt kuuntelemaan puoleen vuoteen. Biisi, joka muistuttaa mun ja exän häistä. Vaihdanko kanavaa vai kuuntelenko? "Paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä, huuda sun äänihuulet rikki ja poikki..." Tunteita ei voi paeta. Eikä biisejä, jotka niitä herättää. Tunteet on tunnettava, ja suru on surtava nyt, ettei se kummittele joskus. Muutama kyynel vierähtää poskelle, mutten sentään itke hysteerisesti niinkuin vielä kuukausi sitten. Biisi loppui ja vaihdoin kanavaa. Sieltä tuli yllättäen toinen biisi, joka on saanut mut itkemään hysteerisesti. "En vaihtais sekuntiakaan, en nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui en kirkonkelloja..." Mäkään en vaihtais mitään mun ja exän suhteesta. Mä muistan kuin eilisen meidän ensitreffit, ensimmäiset "mä rakastan sua" -sanat, ensimmäisen suudelman, meidän jokaisen kodin, kaikki joulut ja synttärit, hääpäivän, kaikki tuhannet tunnit ja miljardit sekunnit jotka naurettiin ja rakastettiin. Enkä mä vaihtais sekuntiakaan. Edes huonoja sekunteja, koska ilman niitä mä en ois se, millainen olen tänä päivänä.

Nyt onkin kasvukipujen aika. Mä joudun opettelemaan kaiken alusta. Ehkä seksi eri miesten kanssa vähän lieventää kipuilua. Tai sitten ei.. 

- Minttu

Kolme kakkoseen, nyt!

Tunne vain vahvistuu entisestään. Mikään ei tunnu miltään, ja paine jonkin mahtavan kokemiseen kasvaa päivä päivältä. Kaikki on vaan tavallista, jopa pitkästyttävää. Pari valopilkkua viime päiviltä kuitenkin on. H2, Ei pelkästään laphalaisen puheensa takia, vaan myös käskystä upottaa heti kättelyssä kolme sormea kakkoseen, nyt heti. Öh, selvä, kun kerran käsketään - ei se multa ole pois. Hämmentävää tyypissä oli, että kaiken romanttisen auringonlaskuun moottoripyöräilyn ja rantakävelyn jälkeen kaiken siveellisyyden alta paljastuikin sm-henkinen hirviö. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kun sai jotain extremeä? Ei. Varmasti olisi saanut työntää vaikka henkarinkin hanuriin jos vaan olisin halunnut, ja H2 olisi vaan tykännyt. Ei vaan iskenyt, oikein mikään. Joku "odottelen lomaa alkavaksi" -masennus varmaan. H2 jää varmaan historiaan tyyppinä, joka oli mun elämäni ensimmäinen "yhden illan juttu", toivottavasti myös viimeinen.

Piiloudun moisten tekosyiden taakse, vaikka oikeasti en halua myöntää että kaipaan rakkautta, ja sen mukanaan tuomaa seksiä tunteilla. Onneen ei vaan ole oikotietä, eikä tämä merien kyntäminen auta taatusti asiaa, ainakaan henkisesti. Näin pysyy edes jossain määrin järjissään, saamalla saaden hetkellisen tyydytyksen myös mentaalipuolelle. Muuan kaverini, joka kävi juuri huiman eroprosessin läpi ajautuen lopulta vetämään lääkkeitä masennukseensa analysoi tilanteen hienosti: "Elämässä on pieni hetki jolloin kaikki on hyvin: silloin kun nalli on juuri laukeamassa kotisohvalla pornoa katsoessa." Naurahdin ymmärtävästi. Sain takaisin vakavan tuijotuksen, kaveria loukattuani. Viesti meni perille. Yksinäisyys tekee ihmisen hulluksi.

Paljastusten aika. Mä olen jotenkin mieltynyt L / XL / XXL kokoisiin naisiin. Taustalla on varmaan joku analogia moottoriurheilun historiasta: "Mikä tehoissa hävitään, se Hanskalla paikataan". Lähtökohtaisesti isohko nainen tietää (alitajuisesti ?), että hänen pitää olla äärimmäisen heittäytyvä, teknisesti taitava, äärimmäisen innokas ollakseen mukana markkinavertailussa, kun jaetaan paikkoja luolamiestaistossa pissavehkeiden hankaamiseen. Parhaimmillaan nainen on, kun hän on mestari kaikissa em. ominaisuuksissa. Kookkaammissa naisissa on myös harvemmin mulkkuja, omaan napaan tuijottajia, besserwissereitä tai muuten vaan koppavia yksilöitä. Myös markkinat ovat suuremmat ja "helpommat", kun en havittele 50kg pintaliitäjää maisterin tutkinnolla ja parilla manikyyrillä.

Eilen, mun treenien jälkeen, grillattiin Mintun kanssa ja "moralisoitiin" toisiamme. Parin tunnin mentaaliharjoitus teki hyvää sählytreenien jälkeen. Mintun lähdettyä kotiin laitoin viestin uusvanhalle ystävälleni M2:lle, josko hän haluaisi tulla illalla vielä käymään, vaikka kello hakkaisikin jo lähelle puolta yötä hänen päästyä paikalle. Lupasi tulla tänne (ja täällä).

M2 ansaitsee oman kappaleen. Sinkkuuntumiseni jälkeen isommat haavat nuoltuani sain itseäni niskasta kiinni ja raahasin itseni paikalliseen yökerhoon joitain kuukausia sitten. Ilta päättyi siihen että heräsin viehkeän blondin vierestä paikallisesta lähiöstä pari tuntia nukkuneena. Hän luuli saavansa munaa, ja minä pillua. Loppujen lopuksi koko hankkeesta ei tullut mitään, mun päässä kun pyöri ero niin tuoreena. Noloa kuin Idolsin alkukarsinnat, mutta ymmärrettävää. Sattuneesta syystä ei M2sta sittemmin kuulunut, olinhan jättänyt hänen nuolemaan näppejään, kirjaimellisesti. Pari kolme kuukautta myöhemmin (viime keskiviikkona) sama baari, tiskillä sama naama, M2. Iloinen jälleennäkeminen: baari-ilta yhdessä, jatkot, yhteinen yö ja torstaina samoilla silmillä töihin. M2 on ollut sinkkuna pari vuotta, ja sänkytoiminnan tason katsastettuani voin kyllä ymmärtää miksi. Todella mukava nainen, huumorin kukka kukkii, todella hyvä vartaloa, mutta.. lahnat kuuluu järveen. Toivoin salaa että alkoholilla olisi ollut osuutta asiaan ja mietin pitääkö tätä koittaa uudestaan. Hän kutsuikin itsensä iltakylään, johon vastasin myöntävästi. Sama olo aamuyöstä hänen vilkuttaessaan ulko-ovella: miksi mun piti ottaa lahnan tilaus vastaan? Sormet kyllä tuoksuivat troolarilta, ja lahna hykerteli tyytyväisenä. Minä en. Jälkeenpäin nostin keskusteluissa kissan pöydälle ja kysyin asenneongelmaa. Selitteenä kuulemma että "hän on vain tottunut että seksissä homma menee näin". Rakentavaa ja ystävällistä kritiiikkiä tunti/pari (kyllä, sen voin tällaisestakin aiheesta tehdä rakentavasti ja kohteliaasti, jopa naiselle!) Hetken jo mietin, että tällaisesta koulimattomasta timantista voi kouluttaa vaikka mitä, mutta näin wanha koira ei ehkä opi uusia temppuja. Olkoon, perkele. Laitetaan huono kiertämään.

Tänään olin sopinut iltatreffit pitkänmatkalaisen kanssa, M3 (Pakko kehittää Mintun suosittelema lempinimi-asetelma, eihän näissä pysy muuten hullukaan mukana, shit.). Paljon pahaa elämässään kokenut M3 on kaikesta huolimatta jotenkin viehättävä persoona. Olin pari viikkoa sitten hänen luonaan reilun vuorokauden, hyvällä menestyksellä. Luonne 9-, asenne 8, toteutus 8. Kelvollinen aihio. Arvosanoihin ei tarkennettavaa tämän illankaan jälkeen. Jotenkin luonnollisempaa, kaiken kaikkiaan, tapaaminen kun oli "jo" toinen. Luonne ja huumorintaju on jotain jumalaista, kikateltiin kun pahaiset teinit, jopa todella aroille asioille. Tällainen on jotain extrahyvää siihen normaaliin puurtamiseen, mitä nykytilanne elämässäni myöten antaa, vaikka sisimmässäni itken verta ymmärtäessäni että kaikki voisi loppujen lopuksi olla niin kovin paljon paremminkin..

Minttu herätti mut tänään uuteen ongelmaan: Mun pitää oikeasti valita kenet mä otan, tyrkkyjä kun oli tällekin päivälle kolme: M3, M2 ja K. Kenellekään kirjoittamatta/soittamatta. Joku voisi ajatella ongelman olevan positiivinen, minä en.

** Aleksi