Kohtalon tasapaino

(sinkku-) Elämä kuljettaa kummallisiin tilanteisiin. Eilen kävin esiintymässä keikalla, josta säntäsin sopivasti myöhässä 21.30 sovituille treffeille akateemisen naisen kanssa. Hän oli livenä vieläkin enemmän, kuin olin uskaltanut odottaa: avoin, puhelias ja sosiaalinen. Elämää kokenut, analysoiva, vahva ja itsenäinen. Ulkoisesti myös todella lihaksikas, mutta samalla kuitenkin siro.  Olkoonkin, että mä en kuorta edelleenkään arvosta niin paljon kuin keskiverto mies. Yhtä kaikki, hän oli The Täydellinen. Vaikutti jopa kiinnostuneelta ja laittoi vuolaita kiitoksia treffien perään, joihin vastasin yhtä auliisti. Hymyilin vielä pitkään treffien jälkeen kotona peiton alla. Todella, todella pitkään. Vaikka mitään seksuaalista ei tapahtunut - puheita lukuunottamatta - tunsin pitkästä aikaa kummallisen tunteen sisälläni. Olinko mä ihastunut ?! Hieno huomata että tän kyynistyneen ja katkeroituneen kuoren alla on vielä tällaistakin inhimillisyyttä. Vielä hienompaa tietysti olisi, jos tästä kehittyisi jotain suurempaa, jotain panoa enemmän. Pelkäsin jopa tänään aamulla herätessäni, että alanko mä miettimään Ms. Akateemista nyt liikaa, enkä pysty uittamaan rakkauden valtikkaa vakkareiden kanssa.

Kysymykseeni tuli vastaus täysin odottamatta. Mökilläni aiemmin vieraillut H (vaihdettakoon nämä kirjaimet nyt vaikka nimiin, niin kaikkien on helpompi seurata), alias Punahilkka, oli tulossa festareilta. Ajomatkaa kuulemma 4h verran kotiin, johon sain pienellä vihjauksella suihinotosta ujutettua vielä extratunnin. Kummalliseksi tilanne meni, kun Punahilkka ilmoitti, että hänellä on 2 siskoaan mukana. What ?! Hän ja 2 siskoa, kaikki tänne, mun luo, nyt yöllä ?! Selvä, got it. Mun miehisyys ei ehkä kestä kyllä ihan kaikkea, mutta yrittänyttä ei laiteta (panna ?). Tuumasta toimeen. Vieraat saapuivat monikossa ja juteltiinkin hetken tuossa sohvalla festaritunnelmia, kesäkumeja, kukkia ja mehiläisiä.. ja.. niin, seuraavassa hetkessä Punahilkka oli hivuttautunut jo jalkojeni väliin, 2 siskoaan viereisellä sohvalla. Freaky, todella. Onneksi junnusiskot oivalsivat "jos me mennään hei nukkuun tuonne autoon vielä, niin tuut sitten kun oot valmis, ok ?" -asenteen olevan hyvä ratkaisu. Jumpattiin Punahilkan kanssa melkoisen mukavasti - edestä, takaa, ratsastaen ja lopuksi kasvokuorrutus. Tekee hyvää pigmentille, kuulemma. Mä olin mielelläni Punahilkan susi, jonka tehtävä oli vetää "perkele kovempaa!" hiuksista. Käy, edelleen. Kaiken kaikkiaan tykkäsin eniten, juurikin asenteesta, ja varmaan juurikin siksi hän sai isosti kermaa kuorrutteekseen. Loppujen lopuksi en ollut edes varma, kumpi tykkäsi enemmän, vaikka tässä toteutettiinkin mun fantasiaani. Punahilkka itse oli markkinoinut siskojaankin telmimään joukkuepeliä, roadtripillä kun kerran olivat, ja asenteet sen mukaiset. Noh, ehkä ensikerralla - vaikka aika varma olenkin, ettei mun miehisyys sitä edelleenkään kestäisi. Ei kaikki fantasiat sentään ole toteutettavaksi.

Mä koin tän jotenkin feng shui henkisenä, tasapainottavana kappaleena, täydentämään mun eilisiä unelmatreffejä: Mieletön nainen vs. Mieletön pano. Toisesta on luovuttava jokatapauksessa, mutta maailman suuri kysymys onkin, missä vaiheessa on oikea hetki? Koska on liian aikaisin? Koska on liian myöhään?!

** Aleksi